maanantai 22. huhtikuuta 2013

Maa-artisokkia ja sinitiaisia.

Kesän ensimmäinen sato on nostettu. Maassa talven yli olleet maa-artisokat nostettiin eilen ylös ja tällä viikolla herkutellaankin sitten niistä tehdyillä gourmet-herkuilla.

Eilen oli todella upea ja lämmin päivä, joten olimme mökillä koko päivän ajan. Kissatkin olivat mukana. Yöksi emme vielä jäänet kun vesiä ei ole vielä pistetty päälle. Mutta kyllä siellä muutamassa mökissä oli jo yöpyjiäkin. Pihakalusteet on nyt nostettu ulos ja keväinen haravointi urakka aloitettu. Niin lämpimästi aurinko porottaa, että valkosipulit puskivat jo vartta esiin.
 
Sinitiaiset olivat jo alkaneet rakentamaan pesää yhteen linnunpönttöön. Ainakin ne pyörivät siinä ympärillä ja kävivät ahkerasti vuoronperää tarkistamassa pöntön kelpoisuutta. Eikä niitä tuntunut haittaavan kissojen läsnäolo niiden omassa häkissä. Ei kyllä meinattu saada kissoja takaisin kaupunkiin. Kun otimme kuljetuskopat esille, niin kumpikin livahti yläkertaan alta aikayksikön. Viime yö oli kyllä pitkästä aikaa rauhallinen kun Rossokin nukkui koko yön eikä meuhkannut. Itse asiassa se nukkuu tälläkin hetkellä tuolla kantokopassa. Ilmeisesti varmuuden vuoksi, ettei häntä vaan jätetä kaupunkiin jos me menemme mökille.
 
 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Herätys

Pikkuhiljaa alkaa talvi olla ohitse ja on aika herätä uuteen kevääseen ja kesän odotukseen. Taitaa kevät vaan jäädä tosi lyhyeksi. Mökkialue oli ainakin vielä eilen lumenpeitossa kun ajelimme kirjastoautolla alueen ohitse. Tänään on kyllä taas satanut vettä, joten eiköhän ne lumet siitä lähde. Mutta saa nyt nähdä pääseekö muuttamaan mökille vielä vappunakaan.

Tänä vuonna olen harrastanut siemenistä kasvattamista hyvin hillitysti. Viime sunnuntaina laitoin vasta jotakin tulemaan. Keräkaalia ja ruusukaalia sekä yrttejä. Ja toukokuussa laitan vielä kurpitsoja tulemaan. Suuri syy siihen, etten laittanut tomaattia ja chiliä ja ties mitä, on se, että olin tuossa pari viikkoa etelässä hoitamassa psoriassista eikä mies luvannut hoitaa taimia sinä aikana. Eli toisin sanoen hän ei luottanut siihen, että muistaisi kastella taimia. Katsoin sitten parhaimmaksi olla laittamatta.

Jos kasvatuspuuhat ovat jääneet tänä keväävä vähemmälle, niin puutarhakirjojen selailu kiihtyy sitä mukaan kun kesä lähenee. Tänä vuonnakin on ilmestynyt paljon uusia kauniita ja mielenkiintoisi kirjoja, joita on tullut kannettu kotiin kirjastosta aika tiheään tahtiin.