tiistai 17. syyskuuta 2013

Ihana syksy

Sadetta on luvattu harva se päivä, mutta ei täällä kaakonkulmalla ainakaan ole tullut pisaraakaan. Ellei tässä kaupunkiasunnossa olisi meneillään pientä pintaremonttia, asuisimme varmaan vieläkin mökillä. Varsinkin kun on ollut todella lämmintä (yli 15 astetta) vaikka on jo syyskuun loppupuoli meneillään.

Viime lauantaina kävin mökillä ja sain saaliiksi vielä litran verran papuja, muutaman kesäkurpitsan ja jonkun verran chilejä. Ja jos näin lämmintä vielä on niin ainakin chilejä saa hakea vielä lisääkin. Kasvihuoneessa pysyy lämpö niin hyvin jos aurinko paistaa päiväsaikaan.

Nyt ei kyllä ehdi käydä mökillä vähään aikaan, kun olemme maanantaina lähdössä Barceloonaan. Tiedossa on ainakin jalkapallomatsi ja viinitilakierros. Omat viinirypäleet menivät fasaanien suihin. Ensi vuonna pitää suojata ne, jotta saisimme itsekin niitä.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Syksyä aloitellaan

Tänä kesänä on tullut aika paljon satoa ja vieläkin kypsyy chilit ja tomaatit kasvihuoneessa. Tomaatteja on tullut loppujen lopuksi jo niin paljon, että olen tehnyt niistä myös aurinkokuivatuttuja tomaatteja. Ja chilejä riittää koko talveksi. Vihdoin ja viimein saimme myös yhden kesäkurpitsan. Jostain syystä niitä ei meinannut tulla laisinkaan.
 Viime sunnuntaina muutimme jo kaupunkiin. Tosin viikonlopuksi menemme taas mökille. Lauantaina olisi alueen yhteiset kesäkauden päättäjäiset.  Tosin mies lähtee illalla soittokeikalle. Itse luultavasti teen viikonloppuna vielä säilykkeitä, ainakin kartanopikkelsiä ja kuivattelen chilejä. Ja kasvihuone pitää pestä ja laittaa puutarhakalusteet talvisäilöön. Ja sitten alamme taas odottaa ensi kesää ja suunnitelemaan mitä silloin kasvattaisi.

tiistai 13. elokuuta 2013

Viikonloppu Forssassa

Viime viikonloppuna oli sitten se Suomen Siirtolapuutarhaliiton liittokokous, joka pidetään joka neljäs vuosi. Siellä valittiin seuraavaksi neljävuotiskaudeksi uusi puheenjohtaja ja hallitus. Kotkastakin pääsi jäsen hallitukseen. Tuolta Korelan alueelta.

Viime vuosina on suomen kattojärjestöstä useita siirtolapuutarhayhdistyksiä, viimeisimpänä Turusta kaksi aluetta, joista toinen on ilmeisesti aika iso alue. Liiton sihteeri kertoi saamistaan puheluista sen verran, että usein eroavat yhdistykset ovat aika riitaisia ja usein asiat menevät niin solmuun, että halutaan erota koko liitosta. Mietin vain itsekseni, että onko sitten niin, ettei kukaan jaksa enää hoitaa yhteisiä asioita kun riidellään niin kovasti. Yks lause oli jäänyt välistä pois kun ajatukset taas kiitivät nopeammin kuin sormet näppiksellä eli: Yksi eroamishalujen syyksi on jäsenmaksu liitolle, kokonaiset 32 euroa per mökki per vuosi..Sitähän hallitus esitti korotettavaksi kahdella eurolla. Onneksi se saatiin estetyksi, koska se aiheuttaisi napinaa jäsenien kesken.

Kaiken asian keskellä vierailimme Forssan Mäkilammen puutarha-alueella. Se on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1973 ja on itse asiassa jo kolmannessa paikassa. Alueella on vajaa sata mökkiä ja tontit ovat joko 400 neliötä tai suurimmat 500. Osa mökeistä oli vielä samankokoisia kuin silloin seitsemänkymmenluvulta ja yhdellä tontilla oli pelkästään sauna.
Tontti, jolla ainoa rakennus on sauna.

Yksi vanhoista mökeistä kaksoisovineen.
 
Vaikka mökki oli todella pieni, niin yläkerran parvelle meni ihan kunnon portaat.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Herkuttelijoiden heinäkuu

Nyt on ollut kyllä aivan ihana kesäloma. Ilmojen puolesta ja sadonkorjuun puolesta. Marjoja on tullut aivan mahdottomasti. Vadelmia (punaisia) olen kerännyt noin 25 litraa ja keltaisiakin on tullut parisen litraa. Pakkanen on jo aika täysi marjoista ja olen keittänyt vadelmahilloa, kuningatarhilloa ja mustaherukkahyytelöä, joka on aivan ihanaa kun haluaa herkutella hyvillä juustoilla ja hyvällä viinillä.

Onneksi elomyyjäiset ovat jo ensi sunnuntaina. Saa sinnekin kerättyä marjoja myyntiin. Lisäksi ainakin meidän palstalta riittää kurkkuja ja punajuuria. Lauantai-ilta meneekin satoa korjatessa ja leipoessa. Ja ehkä pitää mennä pilkkomistalkoisiin, kun aletaan valmistella kaalikeittoa.

Kesärenkimme työn touhussa:



keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mökin numero vaihtui

Viime kesänä Langinkosken siirtolapuutarha-alue sai osoitteen ja mökit saivat katunumerot, jotka tietenkin ovat eri numerot kuin mökkien numerot. No, nyt on sitten tullut kehoitus tai määräys, että mökkien numerot pitää vaihtaa katunumeroita vastaaviksi. Meillä vain on pienoinen portti kun vanha mökin numero on muotoiltu rautaiseen porttiin. Joten joko koko portti menee vaihtoon tai sitten pitää keksiä keino saada portin keskiosa irti siististi. Tai yksi mökkinaapuri ehdotti, että kun vanha numero on 22 ja uusi 33 niin lisäämme kyltin jossa lukee +11. Ei taitais ihan mennä läpi. 

Tulevaa viinirypälesatoa.



perjantai 5. heinäkuuta 2013

Mahtavat lomasäät

Tässä vietetään ensimmäistä lomaviikkoa ja ilmojen puolesta ei ainakaan tarvitse valittaa. Tällä hetkelläkin mittari näyttää yli 26 astetta. Ja viljelykset kasvaa. Ensimmäiset vadelmatkin ovat jo kypsyneet. Ja mansikoita meidän pienestä penkistä on tullut puolisen litraa melkein joka ilta viikon ajan.

Pinaattiakin ollaan syöty enemmän kuin ikinä. Ollaan tehty keittoa ja pasta-pinaattisalaattia ja syöty sitä ihan sellaisenaan paistettuna. Se on hyvä lisäke esim. savulohen kanssa. Ja punajuuret on nyt jo todella suuret. Ainakin jos lehdistä voi jotain päätellä. Ja kyllä sieltä kannoista voi sen verran nähdä, että hyvässä vauhdissa on kasvu.

Meidän kolmesta viiniköynnöksestä vanhin on tänä kesänä kukkinut ja nyt siellä näkyy pienet alut itse rypäleistä. Jos loppukesä on yhtä lämmin kuin tähän saakka, niin voidaan vaikka saada muutama rypäle syötäväksi saakka. Se se vasta hauskaa olisi.



torstai 20. kesäkuuta 2013

Isoin etana ikinä

Pari iltaa sitten kun olin jo vintillä asettumassa nukkumaan, niin mies alko huutelemaan pihalla, että tuu katsomaan mikä täällä on. Tollanen etana sinne oli eksynyt. Me tietysti tietämättöminä ajateltiin, että nyt ne espanjan pedot on tulleet tänne tuhoamaan meidän puutarhan ja paniikissa käskin miestä heittämään sen saunan uuniin. No, ei olisi tarvinnut. Seuraavana päivänä selvisi, että se on ukkoetana.

Eilen illalla meillä oli Kotkan siirtolapuutarhojen aluekokous täällä Langinkoskella. Ensi vuonna se isäännyys siirtyy kahdeksi vuodeksi Korelaan. Tulipahan luvattua, että lähden edustamaan Langinkosken Siirtolapuutarhayhdistystä Forssaan yhtenä elokuun viikonloppuna. Meidän puheenjohtaja kun ei ehdi. Metsolasta lähtee heidän uusi puheenjohtaja ja Korelasta puheenjohtaja ja joku toinen, joita en ole vielä tavannutkaan, kun he eivät olleet eilen kokouksessa mukana. Mennään yhteiskyydillä, niin ei tarvitse miettiä, millä sinne pääsee. Ihan jännittävää nähdä taas tämänkin puoli yhdistystoiminnasta. Ja on siellä tutustumiskäynti Forssan siirtolapuutarhalueeseen.


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Vihdoinkin sadetta

Koko alkukesä on ollut todella lämmin ja sateeton ainakin täällä Kotkassa. Mutta viime yönä alkoi tulla vettä oikein voimalla. Heräsin puolilta öin siihen kun mökki tärähti. Salama iski jonnekin sen verran lähelle, että pamaus oli aikamoinen. Vähän aikaa siinä sydän pomppaili miten sattuu. Kissat eivät kyllä pelänneet yhtään. Eivät vain meinanneet millään tulla sisälle tuolta häkistä.
Luonto kyllä kaipasikin jo vettä. Nurmikko alkoi olla tuossa pihallakin aika palanutta. Nyt vettä on tullut sen verran, että kaikki mahdolliset saavit ja ämpärit on jo ihan täynnä. Sitten kun tarvitsee alkaa taas kastelemaan istutuksia, niin ei tarvitse heti alkaa käyttämään vesijohtovettä. Sadevettä piisaa joksikin aikaa.
Sen verran lämmintä on pitänyt, että kaikki kasvaa ihan silmissä ja vaikka kasvihuonekurkut ovat vielä aika matalia, niin kurkkujen alkuja näkyy jo kymmenkunta. Ja juhannusruusutkin kukkivat. Laitan tähän kuvia molemmista mikäli tämä rakkine suostuu toimimaan. Meidän tietsikka on nyt muutaman viikon ollut rasittavan hidas. Yhden kuvan lataamiseen voi mennä tunteja (hieman liioitellen).

No ei taida onnistua nytkään tuo kuvien lataus. Yritetään joku toinen päivä uudestaan.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Sateita ja aurinkoa

Toukokuun ilmat ovat olleet hyvin vaihtelevia. Aika paljon on sadellut viime päivinä, mutta joukkoon mahtuu myös muutama todella upea auringonotto päivä. Ne on minulle todella tärkeitä psoriasiksen hoidossa.Viime kesä oli ihan katastrofaalinen ihon kannalta.

Tämän kesän kylvöt alkaa olla tehty. Uusia kokeiluja tänä vuonna on lanttu ja palsternakka. Ja kasvihuoneeseen ostin munakoison taimen. Sitä olen kokeillut kerran aikaisemminkin, mutta silloin en tullut hedelmiä vaikka se kukki kyllä silloinkin runsaasti.
Kurpitsasato taitaa onnistua yli odotusten. Yleeensä olen laittanut siemenet suoraan avomaalle, mutta kun viime kesä meni kurpitsojen kannalta pieleen, niin ajattelin laittaa ne tänä vuonna esikasvatuksen kautta maahan. Kasvihuoneessa ovat päässeet hyvään vauhtiin.
Me ollaaan tänä vuonna palkattu kesärenkikin. Siskon poika ei saanut kesätöitä, niin se tulee kerran viikossa leikkaamaan nurmikon. Saa siitä sitten vähän taskurahaa. Ja jos keksitään lisätöitä niin niistä maksetaan sitten erikseen.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Maa-artisokkia ja sinitiaisia.

Kesän ensimmäinen sato on nostettu. Maassa talven yli olleet maa-artisokat nostettiin eilen ylös ja tällä viikolla herkutellaankin sitten niistä tehdyillä gourmet-herkuilla.

Eilen oli todella upea ja lämmin päivä, joten olimme mökillä koko päivän ajan. Kissatkin olivat mukana. Yöksi emme vielä jäänet kun vesiä ei ole vielä pistetty päälle. Mutta kyllä siellä muutamassa mökissä oli jo yöpyjiäkin. Pihakalusteet on nyt nostettu ulos ja keväinen haravointi urakka aloitettu. Niin lämpimästi aurinko porottaa, että valkosipulit puskivat jo vartta esiin.
 
Sinitiaiset olivat jo alkaneet rakentamaan pesää yhteen linnunpönttöön. Ainakin ne pyörivät siinä ympärillä ja kävivät ahkerasti vuoronperää tarkistamassa pöntön kelpoisuutta. Eikä niitä tuntunut haittaavan kissojen läsnäolo niiden omassa häkissä. Ei kyllä meinattu saada kissoja takaisin kaupunkiin. Kun otimme kuljetuskopat esille, niin kumpikin livahti yläkertaan alta aikayksikön. Viime yö oli kyllä pitkästä aikaa rauhallinen kun Rossokin nukkui koko yön eikä meuhkannut. Itse asiassa se nukkuu tälläkin hetkellä tuolla kantokopassa. Ilmeisesti varmuuden vuoksi, ettei häntä vaan jätetä kaupunkiin jos me menemme mökille.
 
 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Herätys

Pikkuhiljaa alkaa talvi olla ohitse ja on aika herätä uuteen kevääseen ja kesän odotukseen. Taitaa kevät vaan jäädä tosi lyhyeksi. Mökkialue oli ainakin vielä eilen lumenpeitossa kun ajelimme kirjastoautolla alueen ohitse. Tänään on kyllä taas satanut vettä, joten eiköhän ne lumet siitä lähde. Mutta saa nyt nähdä pääseekö muuttamaan mökille vielä vappunakaan.

Tänä vuonna olen harrastanut siemenistä kasvattamista hyvin hillitysti. Viime sunnuntaina laitoin vasta jotakin tulemaan. Keräkaalia ja ruusukaalia sekä yrttejä. Ja toukokuussa laitan vielä kurpitsoja tulemaan. Suuri syy siihen, etten laittanut tomaattia ja chiliä ja ties mitä, on se, että olin tuossa pari viikkoa etelässä hoitamassa psoriassista eikä mies luvannut hoitaa taimia sinä aikana. Eli toisin sanoen hän ei luottanut siihen, että muistaisi kastella taimia. Katsoin sitten parhaimmaksi olla laittamatta.

Jos kasvatuspuuhat ovat jääneet tänä keväävä vähemmälle, niin puutarhakirjojen selailu kiihtyy sitä mukaan kun kesä lähenee. Tänä vuonnakin on ilmestynyt paljon uusia kauniita ja mielenkiintoisi kirjoja, joita on tullut kannettu kotiin kirjastosta aika tiheään tahtiin.